Mikkelin Tieteen päivät alkavat tänään tiistaina 9.4. Katso ohesta ohjelma, puhujien aiheet ja heidän antamansa kiinnostavat kirjasuositukset. Kirjasuositukset ovat nähtävissä myös kirjanäyttelyssä Mikkelin pääkirjastolla.

Tieteen päivien ohjelman löydät täältä: http://muc.fi/tapahtumat/tieteenpaivat/

Tiistai 9.4.2019

Klo 9.45-10.45 Rohkeus kansainvälistyä – Courage to be international
Mikkelin lukion luokkatila 528, Päämajankatu 4

Program Director Joan Lofgren, Bachelor´s Degree Program in International Business: BScBA Program – Aalto University´s most international program at Mikkeli campus

• Kirjasuositus: Tara Westover: Educated (Random House 2018).

International degree student Tulika Ganoo, Bachelor´s Degree Program in International Business, Aalto University: Perspectives on studying in a foreign country

• Kirjasuositus: Trudi Canavanin tuotanto

klo 13.15-14.15 Rohkeutta kulkea rajapinnoilla
Mikkelin lukion luokkatila 528, Päämajankatu 4

Johtaja Sari Iivonen, Luomuinstituutti: Luomuruokaa ilmastotalkoisiin

• Kirjasuositus: Heinähattu ja Vilttitossu –sarja

”Tyttöjen isä oli perunatutkija, joka jo vuosia sitten muistutti perunan syönnin eduista.
Peruna on todellista pienen hiilijalanjäljen ilmastoruokaa, josta saa kaiken lisäksi maukasta ruokaa monella tapaa. Sarja kuvaa muutoinkin ihanalla tavalla lapsuuden seikkailuja ja elämän värikkyyttä.”

Tohtorikoulutettava Tuija Kirkinen, Helsingin yliopisto: Mikkelin seudun arkeologiset löydöt

• Kirjasuositus:

”Sesse Koivisto: Eläintarha olohuoneessamme -teos on julkaistu vuonna 1973. Se kertoo Korkeasaaressa asuneen eläintarhan johtajan perheestä ja moninaisista kotihoidossa olleista eläinten poikasista. Kirja on sävyltään lämmin ja huumorilla kirjoitettu. Rakastin (jo) lapsena eläimiä ja luin tämän ollessani kymmenvuotias muistaakseni seitsemän kertaa.

Valdur Mikita: Kantarellin kuuntelun taito: itämerensuomalaista maailmankuvaa etsimässä -teos on julkaistu vuonna 2018. Sain sen joululahjaksi ja luin sen joulupäivänä yhtä kyytiä loppuun asti. Teos on arvostetun virolaisen esseistin ensimmäinen suomennettu kirja ja se antaa mielenkiintoisia ajatuksia meille kaikille jotka rakastamme sienten ja marjojen poimimista.”

Markku Ikävalko, LUT-yliopisto: LUT-yliopiston Jamie Hyneman Centerin esittely

klo 15.00 – 16.30 Rohkeus kestävään ruoantuotantoon
Kahvila Nanda, Savilahdenkatu 12

Professori Tiina Silvasti, Jyväskylän yliopisto: Suomalaisen ruokaturvan haavoittuvuus

• Kirjasuositus: ”Suosikkikirjoja: Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli, Paul Austerin Mr. Vertigo ja John Irvingin Ystäväni Owen Meany.”

Tutkija Merja Saarinen, Luonnonvarakeskus: Erilaisten ruokadieettien ilmastovaikutukset

Apulaisprofessori Hanna Tuomisto, Helsingin yliopisto: Soluviljellyn lihan perusteet, mahdollisuudet ja haasteet

• Kirjasuositus: Philip Lymbery & Isabel Oakeshott: Farmageddon – Halvan lihan todellinen hinta

klo 17.00-18.00 Nykyajan tutkimusmatkat

Seutukirjaston pääkirjaston Mikkeli-salissa, Raatihuoneenkatu 6

Professori Mika Sillanpää, LUT-yliopisto: Aasian ja Afrikan kenttätutkimukset valokuvin, 

• Kirjasuositus: Mika Waltarin tuotanto

Tohtorikoulutettava Sanni Turunen, Helsingin yliopisto: Geologiaa maailman yksinäisimmällä reunalla – päämääränä Antarktiksen muinaiset jättiläistulivuoret

• Kirjasuositus:

Joshua Slocum, 1899: Yksinpurjehdus maapallon ympäri (suom. Heikki Karkkolainen, kust. John Nurmisen säätiö)

”Kirjasuositusta Mikkelin Tieteen päivien yhteyteen ei ollut vaikea valita. Tämä Joshua Slocumin vuonna 1899 ilmestynyt muistelmateosklassikko suomennettiin vasta vuonna 2005. Olen siitä huolimatta lukenut sen jo ainakin neljä kertaa. Kirja on käsittämättömän hieno poikkileikkaus 1800-luvun lopun nopeasti muuttuvassa maailmasta, jossa suuret purjelaivat ja perinteinen merimiestaito olivat hiljalleen antamassa tilaa höyrylaivoille ja suorimmille reiteille suurten valtamerten poikki.

Joshua Slocumin muistelmat maailman ensimmäisestä maapallon kiertämisestä yksin antavat myös loistavan kuvan siitä, mitä sellaisella pitkällä ja arvaamattomalla matkalla tulee vastaan – niin 1800-luvulla kuin tänäkin päivänä. Epäonni ei ole harvinainen ei-toivottu sattuma, vaan osa pysyvää todellisuutta. Sellaisena Slocum sen kohtaakin. Spray-vene kokee useita kohtalokkaita myrskyjä, rikkoutuu toisinaan pahoin ja joutuu rikollisten yritysten kohteeksi. Itselleni kirjan vaikuttavinta antia ovat ehkä vaivattomat kuvaukset, kuinka Slocum asumattomalla saarella kerran toisensa jälkeen kunnostaa ruhjoutuneen aluksen ja pääsee liikkelle, omasta kuvauksestaan päätellen ainoastaan jatkaakseen matkaa entistä paremmalla tuulella. Mikään aluksen takilassa ei näytä olevan pysyvää – mastojen määrää ja kokoa voi tarpeen tullen vaihtaa.

Eri valtioiden ja kansojen satamissa diplomatia, henkilökohtaiset suhteet ja sydämellisyys kantavat aina pisimmälle. Niin alus saa vähän kerrallaan lupia rantautua seuraaviin satamiin, ja onnistuu jopa aina hankkimaan jostakin muonavaroja ja muuta tarpeellista, ”provianttia”, vaikka itse kippari oli matkan alkaessa tiettävästi puilla paljailla.

Kaikkiaan kertomus on kuvaa hyvin sitä, millaisin taidoin tutkimusmatkallekin kannattaa varustautua: mikään aikaisemmin hankittu taito ei ole turha. On aina eduksi tietää, miten laitteet toimivat, miten sellaisen voi valmistaa itse, miten tervehditään kohteliaasti maailmankielillä ja mitä lainalaisuuksia luonnonilmiöt seuraavat. Silloin voi tuntemattomankin kohdatessaan suhtautua siihen terveellä uteliaisuudella.

John Giaevaer & Valter Schytt, 1953: Antarktis – Norjalais-brittiläis-ruotsalaisen tieteellisen Antarktis-retkikunnan vaiheet (suom. Matti Kilpeläinen, kust. WSOY)

Kun ajatus geologisesta tutkimusmatkasta heräsi ja kävi mahdolliseksi, sain tämän kirjan lahjaksi isältäni. Se kertoo ensimmäisen kansainvälisen retkikunnan kahdesta talvehtimisesta Etelämantereella. Sattuu niin, että tämän vuodet 1949–1952 kestänyt tutkimusretkikunnan kohteeksi valikoitunut alue oli Norjan vaatimalla Antarktiksen sektorilla, Kuningatar Maudin maalla. Heidän tukikohtansa Maudheim perustettiin lähelle Norselinlahtea. Nämä ovat täsmälleen samaa seutua, kuin mihin projektimme tuleva kenttätyö oli suuntautumassa. Kun luin kirjaa ensimmäisen kerran, siinä esiintyvät paikat ja niiden tapahtumat olivat minulle yhtä kaukaisia ja mystisiä kuin mikä tahansa fiktiivinen maailma. Sain siitä joka tapauksessa arvokasta tietoa siitä, millaisia olosuhteita ja sääilmiöitä saattaisi olla odotettavissa. Kirjassa tulee monesti sivuseikkoina ilmi, kuinka tietty nunatakien (jäätiköstä esiin nousevien vuorten) jono havaittiin ensimmäisen kerran, tai miten päädyttiin nimeämään havaittu alue tietyn henkilön mukaan. Etelämantereen hiljaiset linnut ja muut oudot elämänmuodot kuvataan aitoon tutkimusmatkatyyliin, mutta ajan tavan mukaan niitä myös ammuttiin maistettavaksi.

Päästin lopulta Etelämantereelle FINNARP 2017 –retkikunnan mukana. Hämmästyttävää kyllä, pääsin käymään lähes Maudheimissa – paikassa, jossa sijaitsee nykyisin Saksan tutkimusasema Neumayer III. Naparetkiajan historia tuli yllättävän lähelle.

Luin kirjan toisen kerran retkikunnan jälkeen. En voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten erilainen tutkimusretkikunnan suhtautuminen ympäristöön oli vuonna 1949 ja vuonna 2017. Taannoin ihmisen merkittävä tavoite oli ehkä jättää jälki tavalla toisella. Antarktiksen vesillä pyydetiin valaita edullisten rasvatonnien vuoksi, ja tutkijat ampuivat näkemiään eläimiä vähän huvimielessäkin. Tänä päivänä on havaittu, että meillä ei ole mitään ongelmaa jättää jälkiä peräämme – kaikki toiminta äärimmäisen herkällä aluella on tarkasti harkittua, ja kaikki jäte viedään pois. Rekikoirillakaan ei ole Etelämantereelle enää asiaa.

Myytillisiä tarinoita, 1947 (toim. Lauri Simonsuuri, kust. Suomalaisen kirjallisuuden seura)

Myytillisiä tarinoita on klassikkoteos, jota suosittelen jokaiselle paitsi pienille lapsille. Se on ansiokas kokoelma lyhyitä vanhan kansan suusta kerättyjä kertomuksia nykykielessä ehkä yliluonnollisista tapahtumista. Se ilmaus ei tosin välttämättä tee oikeutta kertomusten luonteelle, sillä monesti tapahtunut näyttää olevan luonteva osa kertojan maailmankuvaa ja kokemusmaailmaa. Osa kertomuksista on selvästi keksitty esimerkiksi lasten pitämiseksi tietyistä vaarallisista tai muuten ei-toivotuista aktiviteeteista, osa taas näyttää olevan puhtaasti humoristisia. Joukossa on myös sellaisia, joiden voi kuvitella olevan kokijalleen hyvin merkityksellisiä.

Kertomuksista saa hienon läpileikkauksen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maailmasta ammatteineen, elinympäristöineen ja toimintatapoineen. Elämän ja kuoleman rajat tulivat varmasti lähelle, kun vainajia vielä säilytettiin riihessä ruumislaudalla, ja tilanpuutteessa talon vieraita on jouduttu majoittamaan samoihin tiloihin."