Mikkelilukee

Mikä on one book one community?

Mikä on one book one community?

04.12.2018

One Book, One Community on menetelmä, jonka tavoitteena on edistää lukemista yhteisen kirjan ympärillä. Valitun kirjan tavoitteena on samalla herättää keskustelua, edistää elinikäistä oppimista ja vahvistaa yhteisöidentiteettiä.

Menetelmässä valitaan nimensä mukaisesti yksi kirja, jonka lukukokemus jaetaan alueella asuvien kesken. Tavoitteena on rohkaista mahdollisimman monia ihmisiä lukemaan valittu kirja vuoden aikana. Yleensä toteutusta koordinoi kirjaston henkilökunta, mutta yhdistykset, koulut, päiväkodit, korkeakoulut, kaupunginvaltuusto, kirjakauppiaat tai kustantajat ovat usein mukana vuoden ideoinnissa ja toiminnassa.

Menetelmä ei rajoitu pelkästään yksinäiseen lukemiseen kotisohvalla vaan juuri lukemisen jakamiseen moninaisin tavoin yhteisön sisällä. Kirjan pohjalta voidaan tehdä melkein mitä vain: kokoontua yhteen kirjailijavierailulla, bussimatkalla kirjan tapahtumapaikoille, käsityöpajoissa ja teeman ympärillä toteutetuissa kokkausilloissa. Voidaan katsoa elokuvatoteutus, teatteridramatisointi, kuunnella ammattinäyttelijöiden lukunäytteitä teoksesta ja yleisesti ideoida kohtaamisia, joissa ihmiset voivat kokea kirjan avulla sosiaalisesti tärkeitä hetkiä.

Menetelmä sai alkunsa vuonna 1998 kirjastovirkailija Nancy Pearlin ideasta ”Jos koko Seattle lukisi saman kirjan”. Vuonna 2002 American Library Association kehitti siitä kansallisen ohjelman. Nykyisin maailmassa uskotaan olevan vuosittain yli 500 One Book, One Community -ohjelman toteutusta. Mikkeli on tiettävästi ensimmäinen suomalainen kirjasto, joka toteuttaa menetelmää.


Meijän Mikkeli Mikkelin Seutukirjasto